Sivullisen mietteitä yhteiskunnallisista aiheista ja paljon muustakin

Työajan pituudesta ja muusta

Yle uutisoi eilen Matti Vanhasen lausunnosta työajan pidentämistä koskien. En millään tavalla kyseenalaista Matin ammattitaitoa ja ymmärtämystä näistä asioista, mutta jäin tätä asiaa kuitenkin pohtimaan. En tiedä, kuinka pitkiä työpäiviä tässä nyt halutaan alkaa teettämään, mutta minusta lausunto kaikessa viisaudessaan on huolestuttava.

Yhteiskunta on muuttunut todella paljon viimeisten vuosien aikana. Työntekijöiltä odotetaan aina vain suurempaa työpanosta. Samalla myöskin loppuunpalamiset ovat lisääntyneet ja monenlaiset mielenterveysongelmat sen ohella. Minun pieni pääni liittää nämä asiat yhteen. Onhan itsellänikin kokemusta siitä kuinka mieluinen työ voi loppujen lopuksi muuttua painajaiseksi kun ihmiseltä odotetaan aina vain enemmän. Loppuunpalaminen ei siis ole minulle mikään vieras asia.

Jos työaikaa halutaan entistä enemmän pidentää, voidaan samalla heittää hyvästit ihmisten mielenterveydelle. Onhan kuitenkin niin, että työssä jaksaakseen ihmisen on saatava muitakin virikkeitä. Sosiaalinen elämä ja itsestään huolta pitäminen esimerkiksi liikkumalla on todella tärkeää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Jos työviikosta tehtäisiin vaikkapa 50 tuntinen nykyisen 40 tunnin sijaan, vapaa-aikaa ihmiselle jäisi kaksi tuntia vähemmän joka työpäivä. Nykyinen kahdeksan tunnin työpäiväkin verottaa tehokkaasti sosiaalista elämää.

Lisärahaa toki tällainen työtuntien lisäys toisi. Raha ei kuitenkaan korvaa sosiaalisen elämän kärsimistä, terveyttä tai mitään muutakaan, mistä työajan pidentämisen johdosta joutuisi tinkimään. Hiljattain Yle uutisoi myös siitä, kuinka ihmiset olisivat valmiita lyhyempään työaikaan.  Työnantajat eivät tähän asiaan tietystikään lämpene, koska kansantalouden kasvun pelätään romahtavan. Mutta miten kansantalous kasvaa jos tekijät romahtavat taakkansa alle?

Ei tarvitse olla edes mikään ennustaja tai asiantuntija todetakseen, että kansantalouden kasvun turvaamiseksi tarvitaan hyvinvoivia tekijöitä. Nykyinen kehityssuunta ei tee hyvinvoivia tekijöitä vaan ennemminkin romahduttaa kansan terveyden. Minä kysyn jälleen kerran, mikä oikeasti on tärkeää.

July 20th, 2008 at 12.17


Leave a Reply

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image