Päivän uutisista poimittua

Aamuni alkoi jälleen surullisissa merkeissä kun luin Ylen uutisten nettisivuilta Kiinan maanjäristysten seurauksista. Kyseinen uutinen koski taloudellisten vahinkojen nousseet odotettua suuremmaksi, mutta siinä kerrottiin myös 70 000 ihmisen kuolleen ja kymmenen miljoonan ihmisen jääneen kodittomiksi. Taloudelliset vahingot, vaikkeivät ne minun silmissäni enää tunnu ihmishenkien ja kodittomien jälkeen juuri miltään, näyttävät nousevan noin 92 miljardiin euroon.

En voi oikein muuta kuin ihmetellä sitä, mitä tarvitsee tapahtua ennen kuin kehittyneet maat (ja näiden polkuja seuraavat kehitysmaat) oikein heräävät unestaan. Ekologinen jalanjälki on niin suuri, että pitäisi jo alkaa heräilemään pikkuhiljaa. Meillä täällä kaikki on vielä kohtalaisen hyvin, vaikkakin epäkohtia löytyy monesta yhteiskuntamme asiasta. Ei voi olla oikein, että kehittyneet maat toiminnallaan aiheuttavat jo ennestään köyhien maiden ja niiden kansalaisten köyhtymisen vielä lisää ja hyvillä mielin porskuttavat eteenpäin. Saasteet eivät tunne valtioiden rajoja. Se, miten toimimme täällä, ei heijastu vain omaan toimintaamme vaan siitä kärsivät muualla maailmassakin ihmiset. Ne ihmiset,  joilla ei muutenkaan ole hyvin.

Ihminen on rahan tavoittelussaan mennyt niin pitkälle, ettei sitä enää oikein voi edes järjellä selitellä. Taloudellisen voiton tekeminen ajaa kaiken muun yli, vaikka kaikki tämä tulee pitkällä tähtäimellä heijastumaan yritysten ja yksityisten kansalaisten omaan elämään. Toki on niin, että yrityksen tulee tehdä voittoa säilyäkseen hengissä. Kuitenkin yrityksen tulisi kantaa taloudellisen vastuunsa lisäksi myös sosiaalinen ja ekologinen vastuunsa. Sama koskee yksityistä ihmistä. Onko kaikkea aina pakko haalia itselleen? Selviäisimmekö vähemmälläkin?

On täysin ihmisjärjenkin ymmärrettävissä se tosiasia, että kun luontoa kuormitetaan yli sen kestorajojen, se alkaa pistämään jossain vaiheessa hanttiin. Luonnolla toki on puolestapuhujansa, mutta kuinka moni näitä henkilöitä kuuntelee? Kun välinpitämättömyys jatkuu, seuraukset ovat tämän Kiinan tapauksen kaltaisia. Eikähän Kiinan tapaus ole kuin yksi ainoa esimerkki tästä. Tsunamin aiheuttamat tuhot ovat toinen hyvä esimerkki. Kuinka monta tällaista katastrofia tarvitaan, että ihminen, yritys, yhteiskunta jne. alkaa ottamaan vastuun ekologisesta jalanjäljestään?  Pitääkö näiden katastrofien tapahtua kehittyneissä maissa, täällä meilläkin, ennen kuin ihmiset heräävät? Kuinka monen länsimaalaisen henkilön täytyy kuolla näissä katastrofeissa, että jotain konkreettista alkaa tapahtua?